Jo ulkona ajuri odottaa,
voin vain taskuni kääntää.
Mä tiedän, ois pitänyt uskaltaa,
lamppua loi mulle päämpää.
Mut tien nyt en mitä mä halus in,
ja halusin mitä en tiennyt.
Donna
Taununi maalas in,
maaleitin kovella vienyt.
Mä menn nyttä ylön,
en jää itkemään.
Mun otsahan on sata yhtään.
Hei, pane tuo kitara pois,
että sen paikalle pääsisin.
Pane tuo kitara pois,
ettei sen kielille jäisi suusisiin.
Baby, sä tiedä et mitä teet,
luovutatko vai seilaat?
Poskilles kohmettuu kylmät veet,
niissä parkkini peilaat.
Silloin mä pelästyn tauluani,
minne jäi poikasen vaa tos.
Se viritti ennen mun lauluani,
nyt siitä on jäljellä aatos.
Et saa alkaa heti luopumaan.
Mun silmäs alkaa opin luopumaan.
Hei, pane tuo kitara pois,
että sen paikalle pääsisin.
Pane tuo kitara pois,
ettei sen kielille jäisi sun sisin.
Koltta tyttöjen heimolainen,
ul kee erämaa tiellä.
Toivon, että oot onnellinen,
kun haet rauhaasi siellä.
Ja jos vielä pinnalta pehme net, iloa murhetta kuulet,
ei lääkintää tarvitse jäsen et, vaan kiinni jäätyneet uudet.
Kun maalaat tauluani vanheteni,
sä tulet vierelleni pyskakeni.
Pane tuo kitara pois,
että sen paikalle pääsisin.
Pane tuo kitara pois,
ettei sen kielille jäisi sun sisiin.
Kiitos kun katsoit.